Sami Kyllönen

Olen soitellut ja laulellut pikkupojasta asti. Saatuani kitaran viidennellä luokalla innostuin menemään Kansalaisopiston kitarasäestyskurssille, joka oli loistava alkusysäys kitaran soittoon ja lauleskeluun. Opetttaja soitti ja lauloi luokan edessä ja me pienet ja isot oppilaat yritimme pysyä mukana parhaamme mukaan.

Parin vuoden päästä menin musiikkiopistoon opiskelemaan akustisen kitaran soittoa. Se tyssäsi ensimäiseen kokeeseen. Olin opetellut koebiisin viimeisen päälle, mutta ilmeinen ramppikuume ankaran opettajan edessä sai kädet jäätymään niin, että arvosanaksi tuli musertava 2, -biisistä jonka olin luullut osaavani silmät kiinni ja unissaan. Tästä masentuneena lopetin kitaransoiton ja keskityin urheiluharrastuksiini, etenkin jääkiekkoon, jota tuli pelattua Kajaanin Hokissa koko nuoruusikä.

Kitaransoitto palasi kuvioihin v.93, kun menin opiskelemaan Kokkolaan. Ostin kaveriltani postimyyntikatalogista alun perin bongatun ja hankitun Elvis (!) - merkkisen sähkökitaran. Kitara on Strato-kopio ja käytössä minulla edelleen. Pari vuotta aiemmin olin kokenut CCR-herätyksen, jonka hetken ja ajankohdan muistan kuin eilisen päivän; kävelin Kajaanin Kuurnan nuorisotilojen huoneeseen, jossa levysoittimesta tuli CCR:n "Up Around The Bend". Biisi oli tuttu Hanoi Rocksin coveroimana, mutta tämä alkuperäinen esitys löi kuin moukari; mikä voima ja energia! Mikä raaka laulusoundi! Tästä inostuneena hankin koko CCR:n tuotannon, jota on tullut siitä asti tasaisesti kuunneltua. Kitaransoitto jatkui Kokkolan opsikeluvuosina rämpyttelynä, joka ei varsinaisesti johtanut mihinkään.

Vuoden 1996 lopulla muutin Ouluun työn perässä. Jonakin iltana vuosien 1998-1999 välillä kävelin Foxia Sport-ravintolaan, jossa joku bändi coveroi juuri ilmestynyttä John Fogertyn "Blue moon Swamp"-levyä, jonka olin viime aikoina lähes puhkikuluttanut. Kävi ilmi että bändi oli nimeltään Köpöt ja Risat. Kuuntelin bändiä illan aikana tarkalla korvalla, olihan minusta kerennyt tulla jo tuohon mennessä jonkinlainen HardCore CCR/Fogerty-fani. Bändi soundasi mahtavalta, soundi CCR-biiseissä oli hyvin autenttinen ja olin erittäin otettu solistin vahvasta laulusta. Sitten tulikin seurailtua lehdestä, miloin ja missä köpöt esiintyy ja usein oltua keikoilla, ja pienessä humalatilassa joskus rockpoliisin elkein Köpöille analysoitua soittoa :-) Samoihin aikoihin innostuin itse opettelemaan soittelemaan ja laulamaan Fogertyn tuotantoa. Kuitenkin toinen bändi samaan aikaan iski lähes lujempaa, nimittäin Lynyrd Skynyrd ja sen myötä kitaransoiton treenaus lähti lentoon. Pian oli jo Skynyrd-coverbändin kasaus mielessä ja niin bändi Southern Boogie Band perustettiin. Itse hoitelin laulusolistin tehtäviä kitaransoiton lisäksi. Ensivaiheessa ohjelmistossa oli myös CCR/Fogerty-klassikoita, joka kehitti laulupuolta paljon ja antoi rohkeutta kokeilla mihin oma ääniala riittää. Bändi lähti hyvin toimimaan mutta pian osittain "etäbändinä" toiminut orkesteri hiipui pois vain yhden, tosin onnistuneen, keikan jälkeen. Sen jälkeen soittelin ja laulelin "Meijeribändin" kanssa, jossa Heiskarin Jaskan, Toppilan Ranen, Timosen Juhan ja Parviaisen Antin kanssa coveroitiin vanhoja rock-klassikoita ja myös nykypäivän hittejä. Tämän jälkeen perustin toisen Southern Rock ja Allman Brothers-fanin, Erkki Keskisen kanssa, Allman Cousins-bändin, jossa laulan edelleen.

Loppusyksystä 2009 kuulin kautta rantain, että sukunimikaimani Matti oli lähdössä pois Köpöistä. Laitoin Jyrkille tekstiviestin, jossa totesin, että jos tarvitsette laulajaa treeneihin tms, niin tulen ”juoksemalla paikalle”. Myöhemmin Jyrki soitti ja kysyi bändiin -tähän oli erittäin helppo vastata kyllä, olinhan jo kymmenen vuotta ollut bändin fani ja ehkä joskus salaisissa haaveissani mallannut itseäni solistin paikalle. Niin paljon kuin minussa on myös Blues-miestä, tunnen Fogertyn tuotannon parissa olevani ikään kuin ”kotikentällä”.

Jyrki Välitalo

Minä oon Jyrki ja soitan Köpöissä soolokitaraa ja laulankin jonkin verran.

Aiemmin lauloin paljonkin, etten sanoisi liiankin paljon: Kun tuo Fogertyn John on mun suuri idoli…ja kun häntä matkii tai jos kopio, niin voi käydä niin kuin Jyrkille, että ääni mennä voi..(vrt. rokkiruhtinas). Joo ne lauluhommat on nyt vähän vähemmällä.

Mutta kitaroita mulla kyllä riittää. Käytössä on Tele, Strato ja varsinkin noihin Creedence juttuihin Rickenbacker (350). Nuorena nahkatakkina ostin v. 1976 PSO:lta Hagströmin (The Swede). Se on sellainen samanlainen kun Ilpo Saastamoisen Kitarakirjan kannessa. Hagström on mulle sellainen aarre, josta en hevillä luopuis. Se on myös viritetty kokosävelaskelta alemmas niinku Fogertyllä (ja syvä kumarrus).

Vahvistimena mulla on ollut MesaBoogie Mark III, mutta olen siirtynyt yhä enemmän VOXiin (AC30), joka on myös -70 luvun loppupuolelta. Vox on aivan huippu puhtaana ja kaiutettuna noihin Dire Straits juttuihin ja tuollaiseen puhtaaseen punaniska meininkiin a'la Johnny Cash (ja syvä kumarrus).

Keskikouluiässä, kun nämä bändihommat alkoi kiinnostaan, meillä oli lähinnä fiktiivinen bändi Haloganes. (Huomaa yhtäläisyys aikalaiseen Hurriganesiin). Takkien selkämyksissä nimi taittui myös muotoon "Halogens". Käytän sanaa fiktiivinen lähinnä siitä syystä, että bändissä oli rumpali ja kitaristeja, mutta basistia ei meidän kylältä löytynyt (bassoja kylläkin). Ja soitossahan tämä sitten myös kuului.

Nämä Creedence jutut on ollu mulle aina läheisiä ja Fogertyn soolotkin on tullu hyvin kuunnelluiksi. Mutta varsinainen kolina kävi kun kuulin -70 alussa Sladea. Aivan huikea laulu ja meininki. Ehdottomasti aikansa kovin bändi. Myös muut aikalaiset jytäpopbändit tuli hyvin kuunnelluksi.

Nämä musajutut on mulle harrastusta, mutta tietynlainen ruutupaita meininki on ohjenuorana myös muulla elämänalalla. Ihan oikeassa elämässä/työssä liikuskelen paljon metsissä ja toisaalta olen paljon yhteydessä myös maanomistajiin (Landowners/FarmAid/Willie Nelson ja syvä kumarrus). Sympatiat ovat siis Jaskan kaltaisten turvenuijien puolella.

Aarno Luukinen

Ensimmäisen sähkökitarani (Marlin SG) sain 70-luvun puolessavälissä. Kitara ostettiin Westerlundin musiikkiliikkeestä. Tästä irtosi huikeat ROCKSOUNDIT Blaupunkt-putkiradion kautta. Vielä kun hankittiin Ibanez fuzz, kantautui hirveä MÖKÄ taloyhtiön rappukäytävään saakka. Myöhemmin kitara vaihtui Aria Les Paul malliin, joka oli jo astetta parempi kitara.

Ensimmäisen oikean bändin kanssa treenaaminen aloitettiin Hietasaaren treenikämpillä v.80. Tuolloin mukana oli myös Tolosen Jukka joka on soittanut myös Köpöissä.. Bändin nimi oli Snage´s Soul ja tuon bändin kanssa tehtiin jo jokunen keikkakin mm. ravintola Reidarissa Oulun Välkkykässä. Soitin komppia Maya Les Paulilla, jonka ostin Musiikki Kullakselta v.81. Vahvistimen virkaa toimitti joku itse kyhätty laitos, josta kuitenkin irtosi riittävästi ääntä bänditouhuihin.

Nuo bändihommat kestivät muutaman vuoden, jonka jälkeen tuli se ”nuotiosoittovaihe”, eli kitarasta katosi sähköt, kun ostin akustisen (Fender Newporter), jolla soittelin vain omaksi ilokseni.

90-luvun alussa hankin jälleen sähköistetyt kamat. Ostin Fender Telecasterin ja Fender RAD-kitaracombon. Kotona neliraiturille tarttuikin noista monenmoista räpellystä.

Koitti jälleen aika, jolloin alettiin kasaamaan bändiä, jonka rumpaliksi löytyi myös nykyinen Köpöjen rumpali Timo Häkkilä. Soittokamat vaihtuivat Fender Stratocasteriin ja Fender Princeton Chorus-vahvistimeen. Nimeä bändillä ei tainnut olla, soiteltiin vain omikseen.

Vuonna -93 tulin sitten mukaan Köpöihin, joka oli ollut koossa jo muutaman kuukauden ja sillä tiellä ollaan edelleenkin. Kamat ovat jälleen vaihtuneet, on ollut Rickenbackeria, Gretsch jr:II:sta, Sangwha akustista, Peaveytä ja Koch-vahvistinta. Nykyisin omistan muutaman kitaran, eli minulla on Ala-Kuhan Jussin rakentama Gibson ES 335-tyylinen kitara ja Guild akustinen. Vahvistimena on Buddan Twinmaster ja soundia maustan BJF-efekteillä. Arvostan tuollaisia ”vanhan liiton” vehkeitä.

Musiikillisesti suurin vaikuttaja minulle on ehdottomasti ollut HURRIGANES, joka kolahtaa edelleenkin kybällä! Muita innoittajia ovat olleet esim. CCR, SRV, Dr Feelgood etc.

Olen kovasti kiinnostunut kitaroista, vahvistimista ja yleensäkin kaikenlaisista musiikkiin liittyvistä laitteista, joten seuraan alan juttuja paljon.

Emppu Välitalo

Olen itseoppinut, AINUTLAATUINEN kyky!

Vuonna -75 kuulin Hurriganesien Roadrunner levyn, joka kolahti tosi rajusti. Jonkin ajan kuluttua ilmestyi TM-lehti, jossa oli sähköbasson rakennusohjeet. Tuollaisen basson sitten tein ja se valmistui marraskuussa -76. Tästä alkoi kova basson pomputtelu. Tämä "soitin" ei kuitenkaan kauaa tyydyttänyt, vaan epävireinen tekele vaihtui Maya jazz bassoon.

Rokkibändi koottiin toukokuussa -77. Tässä bändissä oli mukana mm. Garbo-yhtyeestä tuttu Kai Benson Penttilä. Tuohon aikaa kitaristit vaihtuivat tiheään, mukana oli mm. Jari Elsilä ja Kyösti Nyman (Köpe edesmennyt). Varmaan monia muitakin soittokavereita oli mukana, mutta tällä iällä jo nimet tuppaa unohtumaan.

Ammattikoulun aikoihin tutustuin Heikki Litendahliin, joka oli rumpali. Heikin kanssa oli jonkinlainen bändiviritys vajaan vuoden verran. Tuolloin tuli hankittua aito Fender Jazz basso, jonka omistan edelleen. Sitten koitti armeijan harmaat ja soittohommiin tuli tauko.

Taivaalta putosi nuotti päähän vuonna -92 ja soittokipinä roihahti liekkeihin, kun olin seuraamassa nykyisten bändikaverien, Aarnon ja Timpan bänditreenejä. Kottiin tultuani sain kuulla, että Litendahlin Heikki oli soittanut ja kysellyt kuulumisia. Heikillä oli bändin kasaaminen mielessä ja minä tietenkin innolla mukana. Kitaristiksi pyydettiin serkkupoikaani Välitalon Jyrkiä, jolla sattumoisin oli ollut samanlaisia ajatuksia mielessään. Soiteltiin kolmisin muutama kuukausi ja Aarnon bändin hajottua pyydettiin Aarno mukaan soittamaan toista kitaraa.

Rickenbacker 4001-basson hankin Köpöjen alkuaikoina. Samalla vaihdoin Peaveyn bassokamat Ampegin kamoihin.

Ammatikseni ajelen rekkaa, joten kantribiisit ja syvän etelän blues on sitä, mitä autoni kaiuttimista kuuluu!

Timo Häkkilä

Oli v.-77 kun rupesin paukuttamaan "rumpuja", jotka olivat kurkkupurkeista ja pahvilaatikoista kasatut. Ensimmäiset kunnon rummut sain, kun isäukko vaihto työn työstä kunnon rumpuihin. Ja ne oli vanhat Premierit.

Ensimmäinen bändi perustettiin velipojan ja hänen luokkakaverin kanssa. Sen nimeksi tuli TG eli Trouple Guys. Soiteltiin paljon omia biisejä. Siihen aikaan oli ns. uusi aalto eli punk-rock vahvoilla. Heitettiin muutamia keikkoja ja osallistuttiin rokin SM-karsintoihin jne...Sitten tuli laskukausi. Lähdettiin eri suuntiin. Soittelin vielä vähän aikaa nykyisen bändikaverin Aarnon kanssa. Elettiin 80-luvun loppuaikaa. Sen jälkeen tuli pitkä paussi soittohommissa. Kilpa-autoilu vei mennessään...ja siinä vierähti yli 10 vuotta.

Elettiin vuotta 2003 kesäkuuta, jolloin Aarno vanha kaveri otti yhteyttä ja kyseli vieläkö kapulat pysyy käsissä. Vastasin, että kyllä pysyy, mutta tahdista en mene takuuseen. Aarno pyysi tulemaan treeneihin, ja kokeilemaan miltä soittaminen tuntuisi monen vuoden jälkeen. Soitettiin muutamat treenit ja samaan aikaan Jukka oli kans tulossa mukaan ja kun homma toimi asia oli sillä selvä. Ja homma on jatkunut siitä eteenpäin...