4.10.2011 - Räntäsadetanssi

Marraskuussa painitaan Limingan Nuorisoseuralla kun Räntärock 2011 kajahtaa ilmoille seitsemän yhtyeen voimin. Seitsemän! Emppu lyö kaikki tatamiin!

11.8.2011 - Elokuun elostelijat

Nousevana lauantaina 13.8. jokainen arvonsa tunteva henkilö, naamavärkkiin katsomatta, suuntaa kulkunsa Petrelliin. Köpöt ovat siellä! Elävänä! Fanfaari! Levittäkää punainen matto! Täältä tullaan elämä! Vielä on kesää jäljellä! Ja muita aiheeseen sopivia huudahduksia!

30.5.2011 - Lähtee kuin burkha tukasta

Ensi perjantaina 3.6. pidetään Heinäpään Oluttuvalla Ari Paulowin Khilafa! -romaanin julkaisujuhlat. Ja kun mukana on myös ihan hyvä bändi, Söpöt. Eikäku. Köpöt. Niin ilta tulee olemaan varmasti menestys!



19.5.2011 - Suomi 6 - Ruotsi 1

Nyt kun kansakuntamme on antanut isolla lapiolla rakkaalle naapurimaalle nyrkkiä käkättimeen, on aika tehdä hyvää. Köpöt kantavat vastuunsa ja ovat mukana tulevana lauantaina 21.5. BluesRock Charity Concert 2011 -hyväntekeväisyyskonsertissa 45 Specialissa. Mukana myös Steam Beat, Cool Operator ja Mustana.

Illan tuotto lahjoitetaan tällä kertaa OYS:n syöpätautien klinikalle. Tule mukaan todistamaan Jyrkin ilmaveivi! On se sellainen mies!

4.5.2011 - Liity vastarintaan!

Huomio! Asento!

Toppilan taisteluosasto Köpöt ilmoittautuu palvelukseen! Nyt on sokka irti! Hajaantukaa! Nimittäin. Jopa Timo Soinin jytky tulee jäämään auttamattoman pieneksi, kun tulevana lauantaina 7.5.2011 Köpöt suorittavat maihinnousun Petrellin saluunassa. Älä missään nimessä jätä tätä väliin. Ja jos tekemisen puute alkukesäksi on muutenkin kriittisen krooninen, lisää ohjelmanumeroita löytyy kalenterista.

Lepo!

25.3.2011 - Vinkkiä viikonloppuun

Huomenna heitetään bumerangia! Eikäku. Huomenna heitetään keikka Bumerangissa! Lämpimästi tervetuloa, niin rumat kuin kauniit. Meillä ei nirsoilla!

21.1.2011 - Kevättä rintalihaksissa

Keikkakalenteria päivitetty. Ja palstantäytteeksi vielä kaupan päälle ilmainen vitsi:

Mitä Schumacher tekee hississä?
-Painaa Buttonia.

7.1.2011 - Viimetinkalaiset

Lauantaina 8.1. Köpöillään keikkamuotoisesti urakalla Ykän pubissa! Sehän on huomenna! Starttaa jo tänään, niin ehdit varmasti paikalle!

3.9.2010 - Empun temput ja muita valittuja paloja

Ensinnäkin! Vilpitön kiitos kaikille niille, jotka mahdollistivat Empun 50-vuotisjuhlien onnistumisen lauantaina 28.8.2010. Mukana oli Empun sisaruksia, sukulaisia, faneja ja massoittain rumpaleita, jotka ovat joskus veivanneet Empun kanssa, siis musiikkia, ei veiviä, näsäviisastelijat! Lisäksi paikalle oli vaivautunut joku saarnamieskin. Kaiken kaikkiaan juhlahumua todisti 64 vierasta ja tuttua, joille siis nöyrät kiitokset. Erikoiskiitos rautalankabändi The Currantsille.

Toisennakin! Keikkoja lisätty kalenteriin, joista lisädataa ohessa:

Perjantain 12.11. keikka Madetojan Aulassa on VIP-tilaisuus klo 17-19, jossa lämmitellään lääkärit hyväksi salissa klo 19.00 alkavaan Hei kuule Suomi -hyväntekeväisyyskonserttiin.

Lauantain 20.11. Räntärock-keikka Limingan Nuorisoseuralla ei sen sijaan ole lainkaan VIP, vaan itse kukin sääty on enemmän kuin tervetullut, asemaan ja statukseen katsomatta. NS on rempannut sisätilansa siistiksi kuin sipuli! Mukana myös Feedback, Gambler ja Steam Beat.

Lauantain 18.12. Köpöjen Joulu -keikka on jälleen VIP, nyyttikesti -periaatteella, johon turha ruinaaminen mukaan on lähes umpitoivotonta. Lähes!

16.7.2010 - Festivaalia törkkää

Elokuun 14. ärjytään Ykällä, ulkoilmassa, sääskiä ja ceeceeärrää, parasta ikinä! Katso vaikka kalenteria.

2.6.2010 - Peruuntunutta live-elvistelyä

Kesäkuun Petrellin keikka peruttu!

23.3.2010 - Live-elvistelyä

Uusia keikkoja lisätty keikkakalenteriin.

16.1.2010 - Päivittelyä

Uusia kuvia uudistuneista köpöistä täällä. Kyllösen Sami henkilökohtaisine tarinoineen lisätty orkesterin vahvuuteen osiossa Köpöt.

7.1.2010 - Uusia vuosia ja miehiä!

Käsipäivää kaikille! Vuosi on vaihtunut ja samalla myös Köpöjen miehistö on kokenut pieniä muutoksia. Matti siirtyi uusien haasteiden pariin ja tilalle on istutettu Kyllösen Sami. Lisätietoa sekä pidätyskuva tulossa myöhemmin.

Uudistuneiden Köpöjen keikkastaminan voi tarkistaa ikiomin silmin vaikkapa Jäälissä.

27.10.2009 - Saluunan ovet heiluvat myös 2010

Keikkakalenteria päivitetty ensi vuoden osalta.

21.10.2009 - Tennarit rännässä

Köpöt riehaantuvat seuraavan kerran Limingan Nuorisoseuran tiloissa. Tulkaa katsomaan kuinka räntä sulaa! Lisätietoa keikasta löytyy kalenterista.

18.8.2009 - Jyrki 50v kiittää ja kumartaa!

Kiitos ystävilleni ikimuistoisesta lauantai-illasta 1.8. Toppilan treenikämpällä. Syvä kumarrus bändikavereilleni Köpöille, Steambeatille ja Cooloperatorille runsaasta ja laadukkaasta musiikista. Kiitokset vieraileville esiintyjille. Ja lopuksi saarnamiehen sanoin: ”KIITOKSIA LAHJOISTA, AIVAN LIIAN RUNSAISTA LAHJOISTA”.

-Jyrki

29.7.2009 - Puolenvuosisadan juhlat!

Köpöt järjestävät yksityiskeikan Jyrkin merkkipaalun kunniaksi, luvattua lisäinfoa alla:

Nyt jos koskaan kannattaa kaivaa kesämekot, minihameet (em. koskee naisia, miehetkin toki saavat, me emme tuomitse ketään) sekä shortsit (kuten edellä, mutta päinvastoin) kaapista ja suunnata tulevana lauantaina 1.8. Köpöjen privaattijuhliin Toppilan treenikämpälle. Tarjolla elävää musiikkia, eläviä ihmisiä, kuolemattomia anekdootteja sekä kahvia, olutta, siideriä ja lonkeroa. Vahvemmat huimausaineet voi kukin tuoda itse. Asu vapaa, eikä edes pakollinen!

Jyrkin viisari on ja pysyy seuraavan vuoden ajan lukemissa 50, eikä keski-iän kriisistä ole merkkiäkään, kollektiivi onnittelee nuorukaista vilpittömästi!

17.6.2009 - Miehet vanhenee, mieli ei.

Köpöt juhlistavat privaatisti, Jyrkin mittarin pyörähtäessä numeroihin 50, täräyttämällä yksityiskeikan Toppilan treenikämpillä. Lisäinfoa seuraa myöhemmin.

7.5.2009 - Rairai!

Keikkakalenterissa tapahtuu jälleen. Syksyllä kolonna suuntaa kohti Kuusisaarta. Suuntaa siekin.

20.4.2009 - Paluu varjojen mailta.

Köpöt elävät. Internetsekoilulle on laitettu nyt piste, uusi Köpöjen osoite on nyt kopotrulez.com. Eikä siinä vielä kaikki, keikkakalenteriin on lisätty uutta tykitystä. Petrellissä nähdään!

5.1.2009 - Hyvää Uutta Vuotta!

Köpöt eivät sammaloidu. Uusia keikkoja lisätty keikkakalenteriin.

31.12.2008 - Ongelmia internetin ihmeellisessä maailmassa.

Nyt on käynyt niin, että kopot.com -osoite on lakannut toimimasta ilmeisesti palveluntarjoajan karattua Thaimaaseen. Ongelmaa tutkitaan ja pyritään löytämään ratkaisu. Webmaster suosittelee lisäämään IE:n suosikkeihin / Mozillan kirjanmekkeihin tämän osoitteen.